tiistai 31. maaliskuuta 2009

Oksat




Meillä roikkuu katosta kaksi oksaa, toinen keittiössä ja toinen eteisen ja olohuoneen välissä (kuvat aika kehnoja). Kauan niitä etsiskelin, kunnes vaahterastamme syysmyräkällä oli oksa pihaan tippunut ja eikun kattoon keikkumaan.
Kurpitsa juhlissamme toisesta roikkui lepakoita ja toisesta kurpitsoita. Tällä hetkellä keittiön oksassa on muutama lumihiutale ja toisessa oksassa valkoisia lintuja ja kimallusta, kohta ne tosin saavat väistyä pääsiäisen tieltä...ja kesään varten on jo perhoset odottamassa...

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Hymytyttö!



Meillä ei koulussa enää jaettu hymytyttö patsaita, joten hankin sellaisen itselleni vuosia sitten Posiolta Pentikin tehtaan myymälästä. On muuten ihan käymisen arvoinen paikka, itse olen siellä aika monesti jo vieraillut. Harmi, että viime käynnillä, (tässä kuussa) paikka oli remontissa. Mukaani ei tällä kertaa lähtenyt kuin yksi lautanen (1,50e), mutta kääretorttu ja kahvi maistui ja pitihän sitä käydä taas ihastelemassa kahvikuppi museossa, joka myös kyseisessä paikassa sijaitsee...Wau!